Työnantajan kustantaman koulutuksen verovapaus laajeni

Työnantajan työntekijälle maksamat koulutukset ovat aiheuttaneet runsaasti tulkinnallisia tilanteita. Verovapaus on aikaisemmin perustunut oikeus- ja verotuskäytäntöön, säännöstä asiasta ei ole ollut.

Ammatin ylläpitämiseen tai kehittämiseen tähtäävät koulutukset, kurssipäivät tms., ovat olleet verovapaita ennenkin, mutta vuoden 2018 alusta verovapaus laajeni koskemaan myös tutkintoon johtavia koulutuksia.

Aikaisemmin tutkintoon johtavan peruskoulutuksen kustannuksia ei ole yleensä voinut maksaa työntekijälle verovapaasti, vaan ne ovat olleet palkkaan verrattavissa oleva etuus.

Uuden säännöksen verovapauden edellytyksenä keskeisesti on, että koulutus tukee työntekijän nykyisiä tai tulevia tehtäviä työnantajan palveluksessa. Työnantajan intressi ratkaisee. Työntekijän aikaisemmalla koulutuksella tai työkokemuksella ei ole merkitystä. Koulutus voi käynnistyä myös työntekijän aloitteesta.

Esimerkiksi ajokortin kustantaminen voisi olla lainkohdan tarkoittamaan koulutusta, jos työntekijän tehtäviin kuuluisi yrityksen pakettiauton kuljettaminen.

Verovapauden edellytyksenä on myös se että työnantaja maksaa kustannukset suoraan koulutuksen järjestäjälle tai työnantaja maksaa työntekijälle hänen maksamansa kustannukset maksutositetta vastaan.

Verovapaus koskee myös yhtiön johtoa, osakeyhtiön osakkaita sekä avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehiä. Se, että osakas on yrityksen ainoa työtekijä, ei myöskään poistaisi verovapautta.

Opiskeluun liittyvien matkakustannusten korvaaminen työtekijälle ei kuitenkaan välttämättä olisi verovapaata. Jos työntekijä suorittaa esimerkiksi ylioppilastutkintoa, ei matkakustannuksia voi korvata verovapaasti. Sen sijaan jos työntekijä suorittaa tiettyä osaa tai osia tutkinnosta, ovat matkakustannukset tällöin verovapaita.

Tämä lakimuutos tarjoaakin työantajalle erinomaisen mahdollisuuden kouluttaa, ja kannustaa työntekijöitään kouluttautumaan. Laajatkin työnantajan maksamat koulutukset voivat olla työtekijälle verovapaita, jos ne ovat työnantajan intressissä.

 

0 0