top of page
  • Tiina Sulku

Tilikirjasta tekoälyyn


Kahdenkertaisen kirjanpidon juuret johtavat Italiaan ja fransiskaanimunkki Luca Paciolin vuonna 1494 julkaistuun teokseen, jossa kuvataan kahdenkertaisen kirjanpidon periaatteet.

Kahdenkertainen kirjanpito tarkoittaa pelkistetysti sitä, että yhdestä liiketapahtumasta tehdään kirjaus kahdelle kirjanpitotilille. Esimerkiksi kun kirjanpitolasku kirjataan kirjanpitoon, tehdään kirjaus tuloslaskelmaan tilille Taloushallintopalvelut sekä taseeseen Pankkitilille


Silloin kun opiskelin, teimme koulussa kirjanpitoa kynällä kirjanpitokirjaan. Sarakkeisiin merkittiin tarkasti liiketapahtumat, ja yhteenlasketut tapahtumat tileittäin koottiin tuloslaskelman ja taseeseen. Kirjanpito-ohjelmaa saatiin myös jokusen kerran koulussa kokeilla, ja sepä se olikin ihmeellinen juttu. Ja kylläpä muistan, että ensimmäisessä kesätyöpaikassanikin täyttelin kirjanpitokirjaa.


Kun kultaisella 80-luvulla sitten aloittelin taloushallinnon uraani, kirjanpitoa tehtiin dos-pohjaisilla kirjanpito-ohjelmilla. Tositteet tallennettiin ohjelmaan, ja jos teit yhdenkin pennin näppäilyvirheen, niin penni piti korjata erillisellä korjaustositteella. Tallennettuja tositteita ei siis päässyt selailemaan, saati korjaamaan jälkikäteen. Ja se pennin virhe! Sen löytämiseksi piti tulostaa tapahtumat jatkolomakkeelle, ja siitä vaan vertaamaan tiliotteeseen ja ruksaamaan.


Kun 2000 – luvun alkupuolella aloitin työskentelyn tilitoimistossa, niin dos-ohjelmista sentään oli päästy eteenpäin, mutta eipä juuri muuta. Tositteet edelleenkin järjesteltiin tiliotteen mukaan ja naputeltiin kirjanpito-ohjelmaan. Ohjelmat sentään olivat kehittyneet. Tuolloin kyllä puhuttiin jo sähköisestä taloushallinnosta, mutta pientä tilitoimistoa se ei silloin tavoittanut, vaan oli isojen tilitoimistojen juttu.


Kun aloitin yrittäjänä Mikkelin Yrityspalvelussa vuonna 2012, päätin heti, että menneisyydessä taapertaminen saa nyt loppua. Aloitin hitaasti ja hallitusti, mutta määrätietoisesti sähköistämisen. Nykyään lähes kaikkien Mikkelin Yrityspalvelun asiakkaiden taloushallinto hoidetaan sähköisesti. Ja kun työkaverina on vielä pieni ja huomamaton, mutta erittäin ahkera tekoäly, niin onhan se valtavan iso harppaus tilikirjasta.

17 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page