Tuleva yrittäjä joutuu yritystoimintaa aloittaessaan miettimään monenlaisia asioita. Yksi suurista kysymyksistä on ratkaista, mikä yritysmuoto mahtaisi sopia parhaiten omaan toimintaan.
Yritysmuodon valintaan vaikuttaa esimerkiksi se kuinka paljon pääomaa tarvitaan, ja että onko perustamassa yritystä yksin vai kaverin kanssa. Eri yritysmuotojen verotustakin on hyvä miettiä etukäteen, sekä millaisia riskejä yritystoimintaan liittyy.
Toiminimi on monesti yksin yrittävälle se helpoin vaihtoehto. Se on rahan käytöllisesti joustava ja perustaminen on helpompaa ja halvempaa kuin osakeyhtiön. Se on myös vähemmän byrokraattinen kuin osakeyhtiö.
Osakeyhtiöön täytyy sijoittaa vähintään 2500 euron osakepääoma. Tämä summa on kuitenkin yrityksen käytössä perustamiskuluihin ja yrityksen toiminnan käynnistämiseen, eikä sitä siis tarvitse ”sitoa” suljetulle tilille, vaikka se onkin nimeltään sidottua omaa pääomaa.
Osakeyhtiötä kannattaa harkita silloin jos on tavoitteena kasvattaa toiminta ja palkata henkilökuntaa. Toiminimi sopii paremmin toimintaan, jossa on tarkoitus työllistää vain itsensä.
Osakeyhtiön osakkaat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön velvoitteista. Toiminimiyrittäjän yrittäjän yrityksen riskit ovat samalla hänen henkilökohtaisia riskejään.
Jos yritystoiminta syystä tai toisesta päättyy, on toiminimen lopettaminen yksinkertaisista. Osakeyhtiö sen sijaan pitää purkaa vapaaehtoisen selvitysmenettelyn kautta.
Jos yritystä on perustamassa useampi henkilö, on myös vaihtoehtoina avoin tai kommandiittiyhtiö.