• Tiina Sulku

Pikkujoulut ja joululahjat henkilökunnalle – miten verottaja suhtautuu kuluihin?

Joulu tulee joka vuosi ja miksei myös pikkujoulu. Koronatilanne on mitä on ja sen kanssa eletään. Pikkujoulut henkilökunnalle olisi kuitenkin kiva järjestää. Miten verottaja suhtautuikaan pikkujoulujen kuluihin? Saako tilavuokrat, ruokailut, alkoholit, esiintyjät, pääsyliput, taksit ja muut sen sellaiset kulut vähentää yrityksen kirjanpidossa?



Kohtuulliset kulut pikkujouluista saa vähentää yrityksen verotuksessa (tulo- ja arvonlisäverotus) kunhan vaan muutama ehto täyttyy.


Ensinnäkin pikkujoulu järjestetään työnantajan aloitteesta; työnantajan määräämänä aikana ja määräämässä paikassa. Henkilökunta ei siis voi keskenään päättää pitää pikkujouluja ja esittää kuluja työnantajalle maksettavaksi.


Pikkujouluihin pitää olla myös pääsy koko henkilökunnalla. Kaikkien ei toki ole pakko osallistua, mutta kaikkien on oltava kutsuttuja.


Lisäksi pikkujouluissa on oltava vain henkilökuntaa, jotta kulut saa täysimääräisesti vähentää. Jos paikalla on muitakin, vaikkapa asiakkaita, heidän osuutensa käsitellään edustuskuluina. Vähennys tällöin tuloverotuksessa 50 % ja arvonlisäverotuksessa 0 %. Pikkujoulujen osallistujat täytyy siis dokumentoida.


Koronatilanteen vuoksi työnantaja voi järjestää pikkujoulut virtuaalisesti. Työnantaja voi järjestää ruokien ja juomien kotiinkuljetuksen työntekijälle, tai työntekijä voi hakea työantajan järjestämät tarjoilut sovitusta paikasta. Tästä ei tule työntekijälle verotettavaa etuutta.

Joululahja työnantajalta on myös verovapaa etuus työntekijälle, mutta verovapauteen liittyy muutamia sääntöjä.


Verovapaan joululahjan arvo on enintään 100 euroa. Jos työntekijä on saanut vuoden aikana muun verovapaan lahjan, tämän aikaisemmin saadun lahjan arvo pienentää verovapaan joululahjan arvoa. Ja tasapuolinen pitää olla, eli kaikkien työntekijöiden pitää saada samanlainen lahja.


Lahja ei ole koskaan verovapaa (summasta riippumatta), jos se on ns. avoin lahjakortti. Avoin lahjakortti tarkoittaa lahjakorttia, jolla voi ostaa mitä vaan. Lahjakortti on verovapaa vain, jos se on yksilöity tietyn esineen tai palvelun ostoon. Esimerkiksi siis lahjakortti, jolla saa ostaa kinkun tai jolla saa tunnin hieronnan, on verovapaa, mutta avoin lahjakortti vaikka S-ryhmän kauppoihin ei ole.


Eikun vaan järjestämään pikkujouluja ja lahjomaan henkilökuntaa, edellä mainitut ohjeet huomioon ottaen 😊


83 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki